
Käsillä on tapahtumarikas viikko! Puolen vuoden uurastuksen jälkeen Pohjois-Savossa saa ensi-iltansa EU-rahoitteiseen Kallavesi-ilmiö 2016 -hankkeeseen liittyvä kesäteatteriesitys Rambo. Esitys pohjautuu Nadja Sumasen samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi vuonna 2015 ja voitti saman vuoden Finlandia Junior -palkinnon. Elina Kilkun dramatisoiman teatteriversion kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa samaisena syksynä. Perjantaina 15.7. oma ohjaukseni Sumasen ja Kilkun tekstistä saa ensi-iltansa proomun kannelle pystytetyllä kesänäyttämöllä Siilinjärvellä, Kanavatien rannassa. Järjestävänä ja hanketta pyörittävänä tahona toimii siilinjärveläinen Teatteri Vivates, ja näyttämöllä nähdään kymmenkunta eri-ikäistä harrastajanäyttelijää Pohjois-Savon alueelta sekä nuoria Tarinan vastaanottokeskuksesta. Tervetuloa nauttimaan lopputuloksesta! Lisätietoa löytyy Teatteri Vivateksen nettisivuilta ja Facebookista.

Samaan aikaan kun perjantaina saattelen Ramboa ensi-iltaan Siilinjärvellä, nähdään Suomen harrastajateatteriliiton vuotuisen kesäfestarin avajaisesityksenä Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä viime syksynä Helsinkiin ohjaamani musiikkiteatteriesitys Homokansan lauluja – ihmisiä, ilmiöitä ja intohimoja Kalliossa. Iloinen uutinen oli, että esitys kiinnostaa edelleen ja on myös Jyväskylässä loppuunmyyty jo hyvissä ajoin. Festarin muihin esityksiin on vielä tilaa, lisätietoa löytyy teatterikesän nettisivuilta.

Viikon kolmantena uutisena on lontoolaisen elokuvantekijä Mikko Mäkelän ensimmäinen pitkä elokuva A Moment in the Reeds – Tämä hetki kaislikossa. Kysymyksessä on realistisella otteella toteutettu ajankohtainen romanttinen draama, joka kuvaa kahden eri kulttuureista tulevan ihmisen yllättävää kohtaamista. Aiheet, joita elokuva käsittelee kolmen päähenkilönsä kautta ovat kansalaisidentiteetin, miehisyyden ja seksuaalisuuden näennäiset yhtymäkohdat sekä kotimaasta pakeneminen turvaa ja vapautta etsien. Elokuva myös tarkastelee Suomea ja suomalaisuutta useasta näkökulmasta sekä luotaa suomalaisten omia ennakkoluuloja sekä valtaväestöä että vähemmistöjä kohtaan.
Itse esiinnyn kaksikielisen elokuvan toisessa pääroolissa Pariisissa kirjallisuutta opiskelevana Leevinä. Syyriasta kotoisin olevaa Tareqia näyttelee Boodi Kabbani ja Leevin isää Mika Melender. Kuvaajana toimii Iikka Salminen ja tuottajana Jarno Pimperi sekä James Watson lontoolaisesta pientuotantoyhtiöstä Wild Beast Productions.
Tuotantoon haetaan lisärahoitustusta joukkorahoituskampanjan avulla. Elokuvantekoon voi siis osallistua kuka tahansa lahjoittamalla haluamansa suuruisen summan pientä vastiketta vastaan. Tämä onnistuu helpoiten tämän linkin kautta! Samaisen linkin takaa löytyy myös tuotannon esittelyvideo. Lisätietoja produktiosta löytyy myös muualta, elokuvasta ovat kattavasti uutisoineet mm. Yle sekä Suomen QX-sivusto.
Näiden uutisten ja perjantain ensi-illan saattelemana on hyvä aloittaa ansaittu parin viikon kesäloma!

Kesä alkaa olla täällä, ja kesäteatterit ympäri Suomen kiihdyttävät kesäprojektiensa kanssa kohti loppusuoraa. Pohjois-Savossa saadaan tänä kesänä kokea hieman toisenlainen kesäteatterikokemus, kun siilinjärveläinen Teatteri Vivates nostaa Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n ja EU:n maaseuturahaston tuella näyttämön esiintyjineen proomun kannelle. Proomu seilaa heinä-elokuun aikana kolmessa Kallaveden rantakohteessa, joissa näytelmää esitetään yhteensä 12 kertaa. Erityisesti nuorille suunnattua hanketta tukevat myös Siilinjärven kunta, Olvi-säätiö sekä Lasten ja nuorten säätiön Myrsky-hanke.



No niin, uusi vuosi ja uudet kujeet: aloitin tammikuussa osa-aikaisena yleisötyöntekijänä Helsingin kaupunginteatterin kaupunginosaprojektissa. Mielenkiintoinen rupeama alkamassa osana mahdottoman mukavaa työtiimiä! Lisätietoa alkamaisillaan olevasta projektista päivittyy lähiaikoina Helsingin kaupunginteatterin
Lisäksi aloittelen kevään kuluessa mielenkiintoista projektia synnyinseudullani Savossa: siilinjärveläinen Teatteri Vivates on saanut mittavan EU:n maaseuturahaston Leader-rahoituksen Kallavesi-ilmiö 2016 -hankkeelle, jossa teatterinäyttämö nostetaan proomun kannelle ja siirretään vesitse Kallaveden satamakohteisiin. Itse saan kunnian ohjata proomuteatterin ohjelmistoon Nadja Sumasen Finlandia Junior -palkittuun romaaniin pohjautuvan tekstin Rambo, jonka on dramatisoinut Elina Kilkku. Dramatisoinnin kantaesitys oli Kansallisteatterissa loppuvuodesta 2015 yhteistyössä Kallion lukion nuorten kanssa. Hankkeen etenemisestä ja teatterin muusta toiminnasta voi lukea lisää Teatteri Vivateksen 

