Kesä alkaa olla täällä, ja kesäteatterit ympäri Suomen kiihdyttävät kesäprojektiensa kanssa kohti loppusuoraa. Pohjois-Savossa saadaan tänä kesänä kokea hieman toisenlainen kesäteatterikokemus, kun siilinjärveläinen Teatteri Vivates nostaa Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n ja EU:n maaseuturahaston tuella näyttämön esiintyjineen proomun kannelle. Proomu seilaa heinä-elokuun aikana kolmessa Kallaveden rantakohteessa, joissa näytelmää esitetään yhteensä 12 kertaa. Erityisesti nuorille suunnattua hanketta tukevat myös Siilinjärven kunta, Olvi-säätiö sekä Lasten ja nuorten säätiön Myrsky-hanke.
Minulla on ilo ohjata kelluvan teatterin ohjelmistoon Nadja Sumasen Finlandia Junior -palkittuun romaaniin pohjautuva esitys, Rambo. Romaanin dramatisointi on Elina Kilkun käsialaa, ja se on kantaesitetty Suomen Kansallisteatterin ja Kallion lukion yhteistyönä syksyllä 2015. Saimme tekstin käsiimme heti tuoreeltaan, eli sen seuraava ensi-ilta on nyt 15. heinäkuuta proomun kannella Siilinjärven Siilinlahdella. Raikas ja sympaattinen Rambo on tarina elämän arvaamattomuudesta, perheen merkityksestä ja aikuiseksi kasvamisesta. Se on esitys paitsi nuorille, myös jokaiselle, joka on joskus ollut nuori.
Esitystä toteuttamassa on kymmenpäinen joukko eri ikäisiä teatterinharrastajia Siilinjärveltä ja Kuopiosta. Lisäksi mukana on nuoria vahvistuksia Tarinan vastaanottokeskuksesta. Taitavaa ja motivoitunutta joukkoa on ilo ohjastaa kohti heinäkuun ensi-iltaa ja olen vakuuttunut, että Rambosta tulee unohtumaton elämys sekä työryhmälle että katsojille. Lippuja voi jo varata, yhteystiedot sitä varten löytyvät yllä olevasta julisteesta sekä Teatteri Vivateksen nettisivuilta.
Tervetuloa kesällä teatteriin, joka on yhtä kelluva kuin Janssonin muumiromaanissa konsanaan!
P.S. Hienon julisteen Rambolle on työstänyt graafikko Sami Kähkönen!