NUORTEN KANSSA

ESIMERKKI 1 (työpajaprosessin ja esityksen ohjaus)

Rambo (Kallavesi-ilmiö 2016)

”Janne Puustisen ohjaus saa näyttelijät loistamaan. Erityisesti kehonkieli on ilmeikästä ja usein kirjaimellisestikin viety äärimmilleen kehojen taipuessa roolihahmojensa mukana.”

(Saara Turunen / Uutis-Jousi)

Teatteri Vivateksen ensi-ilta Siilinlahden satamassa 7/2016.

Kuvassa Eerik Lappalainen ja Katriina Lilienkampf. Kuva: Elisa Rautiainen.

ESIMERKKI 2 (esitysteksti, ohjaus)

Let it play!

”Janne Puustinen on ohjaajana tehnyt hyvää työtä. Musikaalien liioitteleva maailma, riemujen hetket ja suvantovaiheet vuorottelevat lavalla onnistuneesti.”

(Veera Jääskeläinen / Savon Sanomat)

Kuopion kaupunginteatterin, Kuopion kaupunginorkesterin ja Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukion ensi-ilta Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisalissa 5/2014.

Kuva: Antti Karppinen, Alias Creative

ESIMERKKI 3 (esitysteksti, kirjoitusprosessin ja esityksen ohjaus)

Ole minulle ihminen

Esitys oli mahtava. – – Upeaa työtä ja upea kokonaisuus kaikilta näytelmään osallistuneilta.”

(Leena Tillikainen / Rautalampilehti

Rautalammin lukion Satulateatterin ensi-ilta Rautalammin lukiolla 1/2015.

Kuvassa Anni Lahti, Janika Niskanen ja Wilhelm Hämäläinen. Kuva: Iiro Lyytinen.
%d bloggaajaa tykkää tästä: