A Moment in the Reeds saa kotimaan TV-ensi-illan päivälleen vuosi Suomen teatteriensi-illan jälkeen! Elokuva näytetään Yle Teemalla tänään keskiviikkona 26.6. klo 22.35 ja on seuraavat puoli vuotta katsottavissa Yle Areenassa.
Juuri TV-ensi-illan alla keskiviikkona 26.6. klo 20 on leffa jälleen nähtävissä myös kankaalta osana Riihimäki Pride -tapahtumaa, jossa olen itsekin vieraana. Ehkä nähdään Riihimäellä? Hyvää Pride-viikkoa!
Kuluvan suven kesäprojektina ohjaan pohjoissavolaiselle Siilinjärven teatterille uuden teatterisovituksen Tuomas KyrönMielensäpahoittajasta. Antti Heikkisen dramatisoinnin keskiössä on lähimmäisenrakkaus, elämänilon löytyminen ja ennakkoluulojen voittaminen.
Kyrön taidolla veistämä Mielensäpahoittajan hahmo on paljon muutakin kuin viihdyttävästi valittava ja järkiään jaanaava vanha ukko. Hän on aviomies, isä, isoisä, poika ja lapsenlapsi. Ystäväkin. Parkitun ulkokuoren alla on kokonainen ihminen, josta löytyvät myös omat kipupisteensä — ainakin jos kuorta riittävän sinnikkäästi jaksaa tökkiä. Ja ehkä joskus kannattaisi jaksaa, jotta voi taas pölyn laskeuduttua keitellä pullakahvit ja olla hyvillä mielin hiljaa.
Mielensäpahoittaja saa ensi-iltansa Mäntyrannan kesäteatterissa (Jokisuuntie 14) heinäkuun 3. päivä, ja sitä esitetään 11. elokuuta saakka yhteensä 19 kertaa. Mielensäpahoittajan roolissa nähdään Ismo Rautiainen ja tyttärentytär Sofiana Katriina Lilienkampf. Lisätietoa Siilinjärven teatterin nettisivuilta. Lippuja myy Lipputoimisto.
Tutkijat Senni-Karhu (Laura Ikonen), Lauri (Aleksi Kinnunen), Tähti (Anna-Maria Vänskä) ja Kristoff Labotoria (Janne Puustinen). Kuva: Annika Miettinen.
Huhtikuussa ahkeroimme Valokeilassa Koillinen -hankkeeseen liittyen kahden viikon lastenteatterikiertueen Koillis-Helsingissä. Kysymyksessä oli Helsingin Kaupunginteatterin ja Pohjois-Helsingin Bändikoulun yhteinen Olipa kerran lapsi -esitys, joka on koostettu Suutarilan ja Tapulikaupungin päiväkotilapsilta kerätystä materiaalista. Esityksessä neljä erikoislaatuista tutkijaa kokoontuvat purkamaan tutkimustuloksiaan mielenkiintoisesta ja jopa hieman hämmentävästä aiheesta: lasten elämästä. Kokonaisuus on työryhmän dramatisoima ja Jenny Jumppasen ohjaama. Musiikista ja äänisuunnittelusta vastaa Aleksi Kinnunen.
Kristoffilla on asiaa. Kuva: Annika Miettinen.
Huhtikuun kahdeksassa näytöksessä esityksen näki runsaat 500 koillishelsinkiläistä lasta ja aikuista. Tänä keväänä esityksen voi nähdä vielä 25. toukokuuta klo 14:30 siivouspäivän yhteydessä järjestettävässä näytöksessä Puistolan kirjastolla (Nurkkatie 2, Helsinki). Syksyn mahdollisista lisänäytöksistä tihkunee tietoa myöhemmin.
Valokeilassa Koillinen -hankeessa taidetoimijat jalkautuvat Koillis-Helsingin kaupunginosiin vuosina 2019-2021 toteuttamaan taidetoimintaa yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Hankkeesta lisää Valokeilassa Koillisen nettisivuilta. Koillis-Helsingin Lähitiedon julkaiseman jutun hankkeesta ja esityksestä voi lukea tämän linkin takaa.
Perjantaina 22. maaliskuuta vietettiin suomalaisen elokuvan suurta juhlaa, Jussi-gaalaa, Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa Helsingissä. Juhla kaikkinensa oli ensikertalaiselle valtavan hieno ja jännittävä kokemus, ei vähiten siksi että minulla oli kunnia olla ehdolla parhaan miespääosan kategoriassa suuresti kunnioittamieni mestarien Hannu-Pekka Björkmanin ja Heikki Kinnusen rinnalla. Kolmikosta pystin lipaston päälle vietäväkseen sai Björkman.
Olenko lopputulokseen pettynyt? En osaa olla, ja hullua kai se olisikin – henkilökohtainen ehdokkuus ensimmäisen elokuvaroolin jälkeen ja toisaalta kaksi ehdokkuutta uusien tekijöiden ensimmäiselle independent-elokuvalle on sellainen kunnianosoitus ja kädenojennus Suomen elokuvakentältä, että olisi mieletöntä olla iloitsematta jo siitä. Kuten jo tammikuussa ehdokkuuksien tultua julki totesin, on olo kuin voittajalla. Näissä tunnelmissa taittui myös itse gaalailta. Kunhan jännityksen hetki oli ohi, oli voittajan helppo hymyillä!
Erityisen hyvältä tuntuivat Eero Ritalan ja Katariina Kaitueen sanat, joilla he miespääosan Jussin jakoa gaalaillassa alustivat: ”Miesten maailma on muuttumassa. Hitaasti ehkä, mutta kuitenkin. Tästä kertovat omalla tavallaan kolme hienoa elokuvaa, joiden miespääosia miehittävät kolmen näyttelijäsukupolven miehet. Kaikki uusi ei sittenkään ole pahasta. Mies voi epäonnistua, ihminen saa rakastaa toista ihmistä. Elokuva voi muuttaa maailmaa vaikka pieni pala kerrallaan, ja sekin on ihanaa.”
Onnea kaikille palkituille ja kiitos Filmiauralla tunnustuksesta!
Ylen haastattelun gaalaillasta voi katsoa Yle Areenasta (kohta 27:20) ja juhlapäivän aamun vierailun Huomenta Suomessa MTV:n nettisivuilta.
Kuten jo moneen kertaan olen ehtinyt todeta, en A Moment in the Reeds -elokuvaprojektiin mukaan lähtiessäni olisi koskaan osannut kuvitella minne kaikkialle se minut lopulta tulisi viemään. Nyt kuvittelin, että huippu on jo saavutettu, mutta näköjään vielä ainakin yksi yllätys oli luvassa.
Kiitos käsikirjoittaja-ohjaaja Mikko Mäkelälle, tuottaja James Watsonille ja Jarno Pimperille sekä koko tuotantotiimille mahdollisuudesta olla mukana tässä kaikessa. Kiitos myös Nordic International Film Festival -tapahtuman raadille.
Kuten todettua, palkinto oli melkoinen yllätys, ja olen enemmän kuin kiitollinen saadessani jakaa sen vastanäyttelijäni Boodi Kabbanin kanssa, jota ilman lopputulos ei koskaan olisi voinut olla sitä mitä se nyt on.
Kiitos!
Nordic InternationalFilm Festival (NIFF) on suurin Euroopan ulkopuolinen pohjoismaisen elokuvan festivaali. Sen tarkoituksena on tehdä tutuksi pohjoismaista elokuvaa muualla maailmassa. Festivaalin ovat perustaneet ruotsalaiset näyttelijät ja tuottajat Linnea Larsdotter ja Johan Matton. NIFF järjestettiin New Yorkissa tänä vuonna neljättä kertaa.
Lisäksi elokuva on valittu British Independent Film Awards -ehdokkaaksi Iso-Britanniassa. Elokuva on ehdolla Discovery-kategoriassa, jossa palkitaan “innovaatiota, vision ainutlaatuisuutta, elokuvallista omaleimaisuutta ja rohkeutta ottaa riskejä”. Palkinnosta kilpailevat elokuvat, jotka on tehty alle 500 000 punnan budjetilla. British Independent Film Awards -palkinnot jaetaan Lontoossa 2. joulukuuta.
Kaupungin hämyisin, syntisin ja salaisin salakapakka
Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Heikkinen, Tiina Naumanen, Janne Puustinen
Mikä ravintoloitsija Janssonia hermostuttaa? Mitä salattavaa on kapakkalaulajatar Gisellalla ja Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Kotilaisella? Miksi Kuopion satamassa kelluu likööripulloja? Kuka onkaan Herra Alander? Ja kuinka Gustav Raninin haamu liittyy tähän kaikkeen?
Oma roolihahmoni A. J. Kotilainen. (Kuva: Marc Sabat)
Salakapakka Mustassa Lampaassa on matka kuopiolaiseen historiaan kieltolain aikaan, Valkoisen pässin pöytään. 1920-luvun Kuopio tuodaan esille maukkaalla ja elämyksellisellä tavalla. Silti tämä ei ole ruokateatteri, mysteeritehtävä, näytelmä, historialuento tai ravintolaillallinen.
– Tapasimme Tiinan kanssa vuosia sitten tarinallistamiskoulutuksessa. Jo silloin heräsi ajatus historiallisen miljöön yhdistämisestä kiehtovaan tarinaan aidossa miljöössä. Ajatus on nyt jalostunut konkretiaksi, kertoo Ravintolamestarit Oy:n toimitusjohtaja Eeva Mertanen.
– Tavoite on irroittaa vieraat arjesta 1920-luvun tunnelmaan. Kokonaisvaltainen elämys tuo makuja kielelle, nähtävää silmille ja pureskeltavaa älynystyröille, Tiina Naumanen salakapakan työryhmästä maalailee.
Ohjaamaani Antti Heikkisen uutta dramatisointia Heikki Turusen klassikkoromaanista Simpauttaja esitetään Mäntyrannan kesäteatterissa 5.8. saakka yhteensä 19 kertaa. Näytösajat löytyvät Siilinjärven teatterin nettisivuilta. Lippuja myy Lipputoimisto. Alla muutamia käsiohjelmaa varten kokoon kasaamiani ajatuksia esityksestä ja sen lähtökohdista:
Ohjaajalta
Heti kärkeen on tehtävä tunnustus — Heikki TurusenSimpauttaja oli minulle ennen tähän projektiin ryhtymistä tuntematon teos. Nimenä se toki oli tuttu, mutta kirja oli lukematta ja elokuva katsomatta, teatteriversiotkin näkemättä. Tuntui aiheelliselta kysyä, miksi juuri minä tarttuisin opukseen, jonka suhteen parempia asiantuntijoita löytyy ympäri Suomen niemen kokonaisen sukupolven verran?
Kirjan luettuani uumoilin jo, että ehkä vihreys lopulta olisikin vahvuus. Sillä klassikko on syystä klassikko, eikä Turusen teos puhutellakseen vaadi ylimääräistä nostalgiaa — tarina toimii omillaan ja henkilöt kaikessa inhimillisyydessään ovat riipaisevan samastuttavia välissä olevista vuosikymmenistä huolimatta. Itsensä on heistä helppo löytää ja olen tyytyväinen, että olen voinut lähestyä heistä jokaista tuorein silmin ja puhtaalta pöydältä.
Vuonislahden rannoilla kaivataan raivoisasti — kuka kosketusta, kuka mennyttä aikaa, kuka muutosta ja parempaa huomista — kunnes lopulta kuoleman kello alkaa tikittää kotikammarin seinähirressä. Kun tiliä syksyn tullen tehdään, eivät onni ja epäonni tai oikea ja väärä ole yksiselitteisiä määreitä.
Tervetuloa teatteriin! Janne Puustinen, esityksen ohjaaja
Simpauttaja (Antti Heikkinen) ja Imppa (Ville-Markus Laitinen).
Kauppa-autolla kylän poika (Kalle Kokotti), Lyyti (Veera Pöljö), Jomppa (Jukka Kolehmainen), Hemmo (Mika Tanskanen) ja Imppa (Ville-Markus Laitinen).
Taivaisten mökillä Juuli (Eveliina Paussoi) ja Simpauttaja (Antti Heikkinen).
Jomppa (Jukka Kolehmainen) ja Imppa (Ville-Markus Laitinen).
Mikko Mäkelän esikoispitkä A Moment in the Reeds saapuu yli puolivuotisen festivaalikiertueen jälkeen Suomen elokuvateattereihin 29.6. alkaen. Ensimmäisen näytösviikon ajan elokuva pyörii kaikissa Finnkinon teattereissa – Helsingissä, Turussa ja Tampereella päivittäin ja muissa kaupungeissa parin näytöksen verran.
Tekijävieraina olemme paikalla näytöksissä seuraavasti:
– to 28.6. Helsinki (ensi-ilta)
– ma 2.7. Turku
– ti 3.7. Tampere
– ke 4.7. Jyväskylä ja Lahti
– to 5.7. Kuopio ja Lappeenranta
Kuluvan suven kesäprojektina ohjaan pohjoissavolaiselle Siilinjärven teatterille uuden dramatisoinnin Heikki Turusen maaseutuklassikosta Simpauttaja. Vuoden 1973 parhaaksi esikoisteokseksi arvioitu romaani on vuosituhannen taitteessa valittu yleisöäänestyksellä koko 1900-luvun parhaaksi esikoisteokseksi ja sitä on esitetty teattereiden ja kesäteattereiden ohjelmistossa lähes joka vuosi ilmestymisestään lähtien. Antti Heikkisen uusi dramatisointi nostaa teoksesta esille aiemmissa teatteriversioissa vähemmän käsiteltyjä teemoja.
Simpauttaja on kuvaus 1960-luvun lopun tyhjenevästä maaseudusta, jossa isänsä kotoaan häätämäksi joutunut nuorimies Imppa pohtii tulevaisuuttaan autioituvalla kotikylällä. Kesä yllyttää kylän asukkaat etsimään onneaan – yksi seuraa haaveitaan, toinen viettejään, kolmas vaistojaan. Syksyn tullen todellisuus iskee vasten kasvoja ja jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa.
Simpauttaja saa ensi-iltansa Mäntyrannan kesäteatterissa (Jokisuuntie 14) heinäkuun 7. päivä, ja sitä esitetään 5. elokuuta saakka yhteensä 19 kertaa. Lisätietoa Siilinjärven teatterin nettisivuilta. Lippuja myy Lipputoimisto.
Mikko Mäkelän ohjaama pitkä draamaelokuva A Moment in the Reeds, jossa näyttelen toista pääraaloista, on valittu Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmistoon. Siellä se saa Suomen ensi-iltansa festivaalin avajaispäivänä 13. kesäkuuta. Muilla kotimaan valkokankailla elokuvan voi nähdä 29. kesäkuuta alkaen.
BFI London Film Festivalilla lokakuussa ensi-iltansa saanut ja sittemmin myös mm. Göteborgin elokuvajuhlilla esitetty elokuva on valittu jo yli 30 festivaalin ohjelmistoon 16 eri maassa. Sen levitysoikeudet on myyty Isoon-Britanniaan, Australiaan, Puolaan ja Saksaan, jossa sen elokuvateatterilevitys alkoi toukokuussa 2018.