
Ohjaamaani Antti Heikkisen uutta dramatisointia Heikki Turusen klassikkoromaanista Simpauttaja esitetään Mäntyrannan kesäteatterissa 5.8. saakka yhteensä 19 kertaa. Näytösajat löytyvät Siilinjärven teatterin nettisivuilta. Lippuja myy Lipputoimisto. Alla muutamia käsiohjelmaa varten kokoon kasaamiani ajatuksia esityksestä ja sen lähtökohdista:
Ohjaajalta
Heti kärkeen on tehtävä tunnustus — Heikki Turusen Simpauttaja oli minulle ennen tähän projektiin ryhtymistä tuntematon teos. Nimenä se toki oli tuttu, mutta kirja oli lukematta ja elokuva katsomatta, teatteriversiotkin näkemättä. Tuntui aiheelliselta kysyä, miksi juuri minä tarttuisin opukseen, jonka suhteen parempia asiantuntijoita löytyy ympäri Suomen niemen kokonaisen sukupolven verran?
Kirjan luettuani uumoilin jo, että ehkä vihreys lopulta olisikin vahvuus. Sillä klassikko on syystä klassikko, eikä Turusen teos puhutellakseen vaadi ylimääräistä nostalgiaa — tarina toimii omillaan ja henkilöt kaikessa inhimillisyydessään ovat riipaisevan samastuttavia välissä olevista vuosikymmenistä huolimatta. Itsensä on heistä helppo löytää ja olen tyytyväinen, että olen voinut lähestyä heistä jokaista tuorein silmin ja puhtaalta pöydältä.
Vuonislahden rannoilla kaivataan raivoisasti — kuka kosketusta, kuka mennyttä aikaa, kuka muutosta ja parempaa huomista — kunnes lopulta kuoleman kello alkaa tikittää kotikammarin seinähirressä. Kun tiliä syksyn tullen tehdään, eivät onni ja epäonni tai oikea ja väärä ole yksiselitteisiä määreitä.
Tervetuloa teatteriin!
Janne Puustinen, esityksen ohjaaja