Kuten jo moneen kertaan olen ehtinyt todeta, en A Moment in the Reeds -elokuvaprojektiin mukaan lähtiessäni olisi koskaan osannut kuvitella minne kaikkialle se minut lopulta tulisi viemään. Nyt kuvittelin, että huippu on jo saavutettu, mutta näköjään vielä ainakin yksi yllätys oli luvassa.
Kiitos käsikirjoittaja-ohjaaja Mikko Mäkelälle, tuottaja James Watsonille ja Jarno Pimperille sekä koko tuotantotiimille mahdollisuudesta olla mukana tässä kaikessa. Kiitos myös Nordic International Film Festival -tapahtuman raadille.
Kuten todettua, palkinto oli melkoinen yllätys, ja olen enemmän kuin kiitollinen saadessani jakaa sen vastanäyttelijäni Boodi Kabbanin kanssa, jota ilman lopputulos ei koskaan olisi voinut olla sitä mitä se nyt on.
Kiitos!
Nordic International Film Festival (NIFF) on suurin Euroopan ulkopuolinen pohjoismaisen elokuvan festivaali. Sen tarkoituksena on tehdä tutuksi pohjoismaista elokuvaa muualla maailmassa. Festivaalin ovat perustaneet ruotsalaiset näyttelijät ja tuottajat Linnea Larsdotter ja Johan Matton. NIFF järjestettiin New Yorkissa tänä vuonna neljättä kertaa.
Lisäksi elokuva on valittu British Independent Film Awards -ehdokkaaksi Iso-Britanniassa. Elokuva on ehdolla Discovery-kategoriassa, jossa palkitaan “innovaatiota, vision ainutlaatuisuutta, elokuvallista omaleimaisuutta ja rohkeutta ottaa riskejä”. Palkinnosta kilpailevat elokuvat, jotka on tehty alle 500 000 punnan budjetilla. British Independent Film Awards -palkinnot jaetaan Lontoossa 2. joulukuuta.