Hilkat ja hukat ensiesiintyivät Jakomäessä

Helsingin Kaupunginteatterin kolmivuotinen yleisötyöprojekti Pääroolissa Jakomäki käynnistyi Jakomäen alueella vuoden 2016 alusta. Projekti on osa kulttuurikeskuksen Helsingin malli -hanketta, jonka tavoitteena on tasapainottaa ja monipuolistaa kaupunginosien taide- ja kulttuuritarjontaa. Hankkeessa taidelaitoksia ja taiteen ammattilaisryhmiä kannustetaan toimimaan seiniensä ulkopuolella eri kaupunginosissa yhteistyössä alueen asukkaiden ja yhteisöjen kanssa.

kutsu_sehetkielamasta

Aikuisille suunnattu teatteriryhmä Hilkat ja hukat starttasi toimintansa jo maaliskuussa suuren suosion siivittämänä, ja viikottaiset kokoontumiset ryhmä aloitti syksyllä 2016. Harjoituskertojen oheen järjestetään lastenhoito ja lapsille suunnattua toimintaa yhteistyössä Pienperheyhdistyksen Perhepaikka Punahilkan kanssa.

Hilkkojen ja hukkien ensimmäisen esityskokonaisuuden Se hetki elämästä ensi-ilta oli 10.12.16 Jakomäen nuorisotalolla. Ensiesiintyminen oli onnistunut kokemus, joka keräsi nuorisotalon salin täyteen ystäviä, tuttavia, sukulaisia ja muita alueen asukkaita. Tunnelma oli käsinkosketeltava ja palaute positiivista! Hyvä Hilkat ja hukat!


”Minä pärjään. Minä pärjäsin. Sitä hetkeä en unohda koskaan!”

Millaisen hetken sinä muistat? Mitä tuolla hetkellä ajattelit? Mitä se hetki elämästä sinulle merkitsi? Se hetki elämästä on pieni kokoelma tavallisten ihmisten suuria hetkiä – iloja, suruja ja siltoja niiden yli.

Näyttämöllä Jakomäen oma teatteriryhmä Hilkat ja hukat – Mari Mäki, Marjaana Lindroos, Kati Jääkallio, Connie Stigell, Tiina Rinta-Hiiro, Anne Puustinen, Irmeli Pihakivi, Riitta-Leena Inki, Tiina Helin, Leena Männistö, Sirpa Savoranta, Kalle Kivinen, Pirjo Kangas, Katja Jokinen, Tanja Ruottinen, Siru Niemistö, Anna Rivolta ja Yicci Vielma.

Esityksen käsikirjoitus on työstetty työryhmän omien tekstien pohjalta, ja sen ohjauksesta ovat vastanneet Päärolissa Jakomäki -projektin vetäjät Laura Ikonen, Janne Puustinen ja Jenny Jumppanen.