Juhani Aho (Jukka Kolehmainen). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
Lihaa ja verta – näytelmä kurotuksesta kohti elävää ihmistä sai kantesityksenä koleissa sääolosuhteissa raekuuron saattelemana. Sittemmin sääkin on onneksi suosinut, ja katsojat ovat päässeet seuraamaan kesäesitystä ilman toppavaatteita ja sateenvarjoja. Kesäkuun näytökset on loppuunmyyty, eikä elokuun näytöksiinkään enää ole tilaa muutamaa paikkaa enempää. Lisänäytösten mahdollisuutta tutkitaan. Olen iloinen, että teatterin jalkautuminen uusiin ympäristöihin ja erilaiset soveltavat esitysmuodot kiinnostavat kuopiolaisia! Lihaa ja verta -esityksen aikana sekä 25 katsojaa että näyttelijät liikkuvat paikasta toiseen Kuopion Korttelimuseon pihapiirissä sekä läheisessä Piispanpuistossa ja lääninhallitusrakennuksen liepeillä. Näen esityksen eräänlaisena jatkumona aiemmin Kuopiossa ohjaamilleni esityksille Yö rakkauden kaupungissa ja Koko kansan talo, joissa esityspaikkoina olivat Kuopion museon ja Kuopion kaupunginteatterin kulissit.
Lihaa ja verta oli minulle tärkeä ponnistus ennen kaikkea kirjoittajana. Iso kiitos kuuluu tekstiä kirjoitusvaiheessa lukeneelle ja siitä kanssani keskustelleelle dramaturgi Juho Gröndahlille, sekä kirjoitusvaiheen rahoittaneelle Kuopion Isänmaalliselle Seuralle. Kirjoitusprosessia sivuaa myös käsiohjelmaan otsikolla Kohti elävää ihmistä kirjoittamani teksti.
”Sanat ovat enimmäkseen valhetta, oman pirstaleisen elämän mieleiseksi jäsentämistä.” Näin toteaa Juhani Aho Lihaa ja verta –näytelmän loppukohtauksessa. Vaikka näytelmässä on paljon oikeita sitaatteja kuvattujen historiallisten henkilöiden kirjeistä ja muista teksteistä, ei tämä kyseinen lause kuitenkaan ole sitaatti. Olisiko Aho itse voinut sanoa näin? Mitä kirjoittaminen Minnalle ja Aholle merkitsi?
Tätä näytelmää työstäessäni olen paljon pohtinut kirjoittamista sinänsä – miten kirjailija tulee valinneeksi, löytäneeksi aiheensa, henkilönsä ja kuvaamansa tapahtumat? Mitä kirjailija rajaamalla ja pois sulkemalla itse asiassa tulee jäsentäneeksi? Teosta, vaiko omaa elämäänsä? Koen, että suuresti kunnioittamani kirjailijat Canth ja Aho ovat siirtäneet teoksiinsa monia oman elämänsä teemoja. Tälle tielle olemme uskaltautuneet mekin, tämän esityksen työryhmä, jotka jo kuukausien ajan olemme juosseet idoleidemme perässä eläviä ihmisiä tavoitellen.
”Nooo, mihinkä päätökseen nyt olette tulleet siinä asiassa, josta viime kerralla oli puhetta?” Minna Canth (Johanna Hopia). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
Otto ja Minna lenkillä (Severi Roivanen ja Johanna Hopia). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
”Minä rakastan niin äärettömästi suuria, avaroita näköaloja!” Ylioppilas ja Elli Ahon romaanista Papin tytär (Jussi Korhonen ja Jukka Kolehmainen). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
Äiti ja tytär, Elisabet ja Aino Järnefelt (Harriet Jeffery ja Helmi Knuutinen). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
”Kaksi pistoolia! Saa nähdä kumpi meistä on se onnellinen!” Jean Sibelius (Severi Roivanen). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
Isä ja tytär, Aleksander ja Aino Järnefelt (Severi Roivanen ja Helmi Knuutinen). Kuva: JP Korpi-Vartiainen.
Janne Puustinen 