Ensi kesänä seikkaillaan satamassa!

Santeri julisteKaksi viime kesää olen juoksennellut saunatonttu Santerin saappaissa Kuopion Vaajasalossa. Nyt Vaajasalon Welhon salaisuus -esityksen tekijätiimi siirtää seikkailun matkustajasatamaan. Samalla Santeriksi Santerin paikalle hyppää Lasse Forsgrén ja itse keskityn tällä kertaa vain käsikirjoituksen laatimiseen. Mahtavaa silti, että voin edelleen olla osa työryhmää ja nauttia hienosta meiningistä – Santeri ja sataman arvoitus tulee varmasti olemaan vähintään edeltäjänsä veroinen elämys!

Aikaisemmin pelastettiin kalastajantytär Hilpan johdolla Kuopiota ikuisen pimeyden kourista, nyt Kallavettä puolestaan uhkaa kosioretkellään epäonnistuneen ilman isäntä Ilmarisen langettama ainainen tyven. Kun hätä on suurin, ottaa Santeri ohjat käsiinsä ja lähtee katsojien kanssa  lepyttämään Ilmarista ja ratkaisemaan sataman arvoitusta. Tuttuun tapaan käsikirjoitus ammentaa sisältönsä paikallishistoriasta sekä suomalaisesta kansantarustosta. Oman osansa saa tänä kesänä myös juhlavuottaan viettävä kirjailijatar Minna Canth.

Lassen lisäksi rooleissa nähdään tänä vuonna Aapo Halme ja Tiina Naumanen, joista jälkimmäinen myös ohjaa esityksen. Koreografiat ovat Tanssiteatteri Minimistä tutun Anja Lapin käsialaa. Graafinen suunnittelu on Sami Kähkösen ja pukusuunnittelu Piia Kurosen vastuulla, molemmat jo Vaajasalon Welhosta tuttuja tekijöitä. Tuotannosta vastaa Anja Lappi ja Anya Productions Oy yhteistyökumppaninaan Hotelli Scandic Kuopio.

Tervetuloa kesällä seikkailemaan satamaan! Lippuja voi jo varata täältä.

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: