Koko kansan talo

Savon Sanomat / Veera Jääskeläinen 21.9.2014

Kädenpuristus Teatterin kanssa

Teatteri Neljäs Soitto ja Kuopion kaupunginteatteri:
Koko kansan talo
Ensi-ilta Kuopion kaupunginteatterissa 20.9.

Teatteri Neljäs Soitto irvailee lämpimästi niin teatterin kuin sen yleisönkin kustannuksella. Osansa saavat niin kalliit liput, teatteriturkit kuin ennakkoluulot siitä, että teatteri on jotain, mitä tavallinen ihminen ei pysty ymmärtämään.

Koko kansan talo kuljettaa katsojia ympäri Kuopion kaupunginteatteria pukuvarastossa, näyttelijöiden tiloissa ja molempien näyttämöiden lavalla. Osat vaihtuvat hauskasti, kun katsojat istuvat näyttämöllä ja näyttelijät esittävät yleisöä katsomossa.

Mitä liikkuu kenenkin päässä näytelmän pyöriessä?

Teatteri on henkilöity Koko kansan talossa omaksi hahmokseen (Lasse Forsgrén). Hän toivottaa yleisön tervetulleeksi, puristaa oikein kädestä. Katsokaa miten hienot ristikot on arkkitehti suunnitellut ikkunoihini, katsokaa mikä näkymä Valkeisenlammelle.

Koti on uusi ja hieno, mutta Teatterilla on suru: milloin ihmiset pitävät häntä liian elitistisenä, milloin heidän ei vain tule lähdettyä. Teatteri laittaakin netti-ilmoituksen: ”Ennakkoluuloton yksilö etsii seuraa! Olen kokeilunhaluinen mutta perinteitä kunnioittava ja kotiseuturakas taiteilijasielu. Raamini on roteva ja tyylini huoliteltu”.

Jokaisen näytelmän hahmon kautta aukeaa uusi lähestymistapa teatteriin. Forsgrénin lystikkäällä esiintymisellä maustettu rouva Rauha Alanko käy katsomassa kaiken. Hän puhuu omasta teatteristaan, omista näyttelijöistään.

Rauhan tytär Kaarin, jota Anni Marin erittäin onnistuneesti näyttelee, pukeutuu tyylikkäästi ja purjehtii ylväästi teatterin käytävillä. Kaarinissa on kuitenkin surumielistä tyhjyyden tunnetta. Mahtaako hän saada näytelmistä mitään?

Kaarinille näyttäytyminen ja Rauhalle kahvin saaminen kantapöytään ovat vähän turhan tärkeitä asioita.

Teatteriasiamies Mirja Kaakinen (Riikkamaria Korhonen) puolestaan haluaa asiallista teatteria, missä ei ole säädyttömyyttä ja kiroilua. Toiset taas toivovat olevansa jossain aivan muualla kuin teatterissa, esimerkiksi KalPan pelissä.

Koko kansan talo esittää teatteritaiteen toisaalta hyvin arkipäiväisenä asiana, mutta toisaalta jonain, missä on sanoin kuvailematonta taikaa. Sellaista, mikä voi laittaa laulamaan käytävillä tai jopa muuttaa katsojan ajatuksia ja elämää.

Teatteri on muutakin kuin mitä silmä voi nähdä.

Anni Marinin dramaturgia sekä Janne Puustisen sovitus ja ohjaus tekevät Koko kansan talosta sujuvan ja ehyen kokonaisuuden.

Välillä näytelmä tosin lipsahtaa hetkeksi esitelmöinnin puolelle, mutta onneksi nopeat leikkaukset huumoriin pelastavat tilanteen. Esimerkiksi Tiina Paakon hulvaton Irma saa vastustamattomasti hyvälle tuulelle katkeamattomalle pajatuksellaan.

Alkukankeuden jälkeen näytelmä paranee koko ajan. Ja sitten syttyy rakkaus.