Simpauttajan uusi dramatisointi Siilinjärven teatteriin

Simpauttaja nettiin

Kuluvan suven kesäprojektina ohjaan pohjoissavolaiselle Siilinjärven teatterille uuden dramatisoinnin Heikki Turusen maaseutuklassikosta Simpauttaja. Vuoden 1973 parhaaksi esikoisteokseksi arvioitu romaani on vuosituhannen taitteessa valittu yleisöäänestyksellä koko 1900-luvun parhaaksi esikoisteokseksi ja sitä on esitetty teattereiden ja kesäteattereiden ohjelmistossa lähes joka vuosi ilmestymisestään lähtien. Antti Heikkisen uusi dramatisointi nostaa teoksesta esille aiemmissa teatteriversioissa vähemmän käsiteltyjä teemoja.

Simpauttaja on kuvaus 1960-luvun lopun tyhjenevästä maaseudusta, jossa isänsä kotoaan häätämäksi joutunut nuorimies Imppa pohtii tulevaisuuttaan autioituvalla kotikylällä. Kesä yllyttää kylän asukkaat etsimään onneaan – yksi seuraa haaveitaan, toinen viettejään, kolmas vaistojaan. Syksyn tullen todellisuus iskee vasten kasvoja ja jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa.

Simpauttaja saa ensi-iltansa Mäntyrannan kesäteatterissa (Jokisuuntie 14) heinäkuun 7. päivä, ja sitä esitetään 5. elokuuta saakka yhteensä 19 kertaa. Lisätietoa Siilinjärven teatterin nettisivuilta. Lippuja myy Lipputoimisto.

%d bloggaajaa tykkää tästä: