
Janne Puustinen:
Ole minulle ihminen
Loppuvuodesta 2014 sain nopealla aikataululla tehtäväkseni opettaa Rautalammin lukiossa teatteri-ilmaisua kahden kurssin, yhden produktiokokonaisuuden, verran. Henkilökunta oli valinnut työn alle otettavaksi Juice Leskisen kappaleiden ympärille rakennetun musikaalitekstin, mutta tulimme nuorten kanssa siihen tulokseen, ettei teksti tuntunut mielekkäältä valinnalta. Jatkoimme kuitenkin Leskisen musiikin parissa siten, että nuoret kirjoittivat valitsemiensa sanoitusten ympärille omat taustatarinansa, joiden pohjalta rakensin teoksen dramaturgian.
”Ole minulle ihminen on 2010-luvun lukiolaisten rento ja rempseä, kuvia kumartelematon kunnianosoitus Juice Leskisen (1950-2006) muistolle. Kuka tänä päivänä elää kaksoiselämää? Miksi elämästä ei vieläkään voi selvitä hengissä? Entä millaista huumoria matkasta Juankoskelle saakaan revityksi? Lukiolaisten käsissä klassikkokappaleet taipuvat taustaksi aivan uusille tarinoille – ehkä hyvinkin erilaisille, kuin mitä artisti itse aikoinaan olisi osannut arvata…
Esityksen on nuorten itsensä kirjoittamien kohtausten pohjalta esitykseksi sovittanut ja ohjannut kuopiolainen teatteri-ilmaisun ohjaaja Janne Puustinen ja sen musiikin lukiolaisyhtyeelle sovittaa ja ohjaa musiikin opettaja Anneli Tarvainen. Mukana on myös yläkoululaisia musiikin harrastajia.”
Tuotanto:
Rautalammin lukio / Satulateatteri
Suunnitteleva työryhmä:
Janne Puustinen (teksti ja ohjaus), Anneli Tarvainen (musiikki)
Näytökset:
Rautalammin lukio, 1/2015 (6 näytöstä)