
Janne Puustinen:
Let it play!
Let It Play! – musikaalinen matka Broadwaylta West Endiin toteutettiin Kuopion kaupunginteatterin, Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukion yhteistuotantona. Lavalla nähtiin satakunta taidelukiolaista sekä Kuopion kaupunginorkesteri. Ohjasin esityksen ja vastasin sen käsikirjoituksesta.
Suunnittelevassa työryhmässä oli mukana henkilökuntaa kaikista kolmesta talosta. Opiskelijoiden panos oli näyttämöllä – näyttelemässä, laulamassa, tanssimassa, soittamassa sekä teknisinä avustajina heitä oli mukana yhteensä 85. Lisäksi mukana oli muun muassa työharjoittelijoita Savon ammatti- ja aikuisopiston vaatetusalalta.
Produktion peruskivi oli muurattu jo keväällä 2012, kun Kuopion kaupunginteatteri oli aloittamassa teatteritalon peruskorjauksesta johtuvaa evakkotaivaltaan Kuopion Musiikkilukion tiloissa. Kun itse hyppäsin kelkkaan syksyllä 2013, oli esityksen potpurimuodosta jo päätetty ja soveltuvien musikaalikappaleiden kartoitus aloitettu. Tältä pohjalta aloin työstää esitykselle haaveita ja unelmia käsittelevää episodimaista kehyskertomusta, joka ammensi musikaalimaailman historiasta ja lainasi rakenteeseensa elementtejä Fred Ebbin ja John Kanderin Cabaret– ja Chicago-musikaaleista. Seremoniamestarin (Riikka Voutilainen) kuljettama kehikko mahdollisti laajan henkilögallerian ja paljon mielekästä tekemistä koko suurelle lukiolaisjoukolle.
Let it play!:tä esitettiin toukokuussa 2014 yhteensä neljä kertaa ja sen näki 1 806 katsojaa.
Tuotanto:
Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion Musiikkikeskus, Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio
Suunnitteleva työryhmä:
Atso Almila (kapellimestari), Mari-Anni Hilander (musiikki), Jarmo Jääskeläinen (video), Sannamaria Kuula (koreografia), Mikko Lappalainen (valo), Janne Puustinen (teksti ja ohjaus), Timo Pönni (ääni), Amanda Suszko (puvut)
Näytökset:
Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisali, 5/2014 (4 näytöstä)