
Paananen, Puustinen, Rautsiala:
Kommando-illat
Kommando-illat (Rakkaus, Häpeä ja Ilo) olivat muodoltaan revyymäisiä matalan kynnyksen teemailtoja, joiden tavoitteena oli houkutella uusia katsojia teatterin väliaikaiselle päänäyttämölle Kuopion Yhteiskoululle. Illat koostuivat kulloisenkin teeman ympärille rakennetuista sketseistä, kohtauksista ja musiikkiesityksistä, joissa esiintyi myös talon muuta näyttelijäkuntaa, mm. Outi Kärpänen, Annukka Blomberg ja Ilkka Pentti.
Kaikkia iltoja säestäneen muusikko Tapio Nykäsen lisäksi kussakin illassa nähtiin ns. vapaan kentän taitelijavieras, joka myös osallistui illan sisällön suunnitteluun. Vieraina nähtiin Tanssiteatteri Minimi, kuplettilaulaja Jukka Kervinen, Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio sekä Kuopion Ylioppilasteatteri.
Kommando-illat olivat osa Kuopion kaupunginteatterissa vuosina 2012-15 toimineen jalkautuvien ja yhteisöllisten esitysmuotojen toimintayksikön, Kommando-ryhmän, toimintaa. Ryhmä perustettiin teatterinjohtaja Lasse Lindemanin aloitteesta ja sen toiminnasta vastasivat Virpi Rautsiala, Janne Puustinen ja Mikko Paananen.
Tuotanto:
Kuopion kaupunginteatteri
Suunnitteleva työryhmä:
Timo Kesonen (video), Taina Natunen (puvut), Tapio Nykänen (musiikki), Mikko Paananen (sisältö), Janne Puustinen (sisältö), Timo Pönni (ääni), Virpi Rautsiala (sisältö), Erkki Saarainen (lavastus), Timo Suutarinen (valo)
Näytökset:
Kuopion kaupunginteatteri, 9–11/2012 (3 erisisältöistä näytöstä)