Teosesimerkki: A Moment in the Reeds

Kuvassa Boodi Kabbani ja Janne Puustinen. Kuva: Iikka Salminen / Wild Beast Productions.

Mikko Makela:

A Moment in the Reeds

Tein pääroolin suomalais-brittiläisessä fiktioelokuvassa A Moment in the Reeds, joka sai ensi-iltansa Iso-Britanniassa 2017 ja Suomessa 2018. Keväällä 2019 jaoimme Boodi Kabbanin kanssa raadin myöntämän parhaan miesnäyttelijän palkinnon Nordic International Film Festival -tapahtumassa New Yorkissa. Lisäksi olin roolistani ehdolla vuoden 2019 parhaan miesnäyttelijän Jussi-palkinnon saajaksi.

Lontoolaisen Wild Beast Productions -tuotantoyhtiön tuottama ja osin joukkorahoituksen avulla rahoitettu elokuva on suomalaislähtöisen käsikirjoittaja-ohjaaja Mikko Mäkelän ensimmäisen kokopitkä elokuva. Elokuva käsittelee useasta eri näkökulmasta kansallista identiteettiä, oman paikan ja vapauden etsimistä sekä rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta. Ohjaajan työtapa oli työryhmälähtöinen ja pohjautui osin improvisaatioon. Osallistuimme vastanäyttelijäni Boodi Kabbanin kanssa hahmojenluomisprosessiin ja loimme kohtauksiin sisältöä sekä dialogia improvisoimalla.

Elokuva on Dome Karukosken Tom of Finlandin ja Nils-Erik Ekblomin Pihalla-elokuvan ohella yksi ensimmäisistä suomalaisista elokuvista, joiden tarina kerrotaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajan näkökulmasta. Sen levitysoikeudet on myyty mm. Iso-Britanniaan, Australiaan, Puolaan, Ranskaan ja Saksaan, minkä lisäksi sitä on esitetty yli 30 elokuvafestivaalilla 16 eri maassa

Tuotanto:

Wild Beast Productions (Iso-Britannia)

Tekijät:

Mikko Makela (teksti, ohjaus), Iikka Salminen (kuvaus), James Watson (tuotanto)

Ensi-ilta:

BFI Lonfon Film Festival 10/2017

%d bloggaajaa tykkää tästä: