Museoteatteria Pöljällä ja Riuttalassa

Kuva: Ulla Kentta-Kohtala.
Rikos ja rakkaus Pöljän kotiseutumuseolla 2010. Kuva: Ulla Kentta-Kohtala.

Teatteri Vivates on siilinjärveläinen vuonna 1995 perustettu harrastajateatteri, jossa itse harrastin teatteria aktiivisesti 12-vuotiaasta alkaen aina siihen saakka kunnes aloitin teatteriopinnot Helsingissä syksyllä 2009. Sittemmin olen opintojen ja muiden töiden ohessa ohjannut teatterille useita esityksiä, joista monet paikkalähtöisesti alueen kotiseutu- ja talonpoikaismuseoiden pihapiiriin.

Rikos & rakkaus
Anna-Liisa (Krista Karppinen) Pöljällä kesällä 2010. Kuva: Ulla Kentta-Kohtala

Ensimmäisen opiskeluvuoteni päätteeksi vuonna 2010 ohjasin teatterille oman sovitukseni Minna Canthin näytelmistä Sylvi, Anna Liisa ja Murtovarkaus. Sovitus kantoi nimeä Rikos ja rakkaus ja se toteutettiin vaellusdraamana siilinjärveläisen Pöljän kotiseutumuseon pihapiirissä. Rikos ja rakkaus yllätti suosiollaan ja niinpä se päätettiin lämmittää ohjelmistoon myös kesällä 2011. Tällöin toiseksi yhteistyökumppaniksi lähti mukaan Kuopion Karttulassa sijaitseva Riuttalan talonpoikaismuseo. Yhteensä näytelmää museoilla esitettiin 12 kertaa ja katsojia se keräsi lähes 700. Paikallislehti Uutis-Jousi julkaisi kritiikkinsä ensimmäisen kesän ennakkonäytöksestä Pöljältä.

_DSC2367
Työmiehen vaimo Riuttalan talonpoikaismuseolla. Kuva: Sanni Mustonen.

Onnistunut yhteistyö sai jatkoa, ja kesällä 2012 museoiden pihapiirissä nähtiin tunnin mittainen vaellusversio Canthin Työmiehen vaimosta. Olin ehtinyt haaveilla tekstiin tarttumisesta jo jonkin aikaa, ja niinpä sen sovittaminen olikin hyvin mieluinen työvaihe. Pitkälti paikkakuntalaisista nuorista ja muutamista aikuisista koostuneen työryhmän kanssa oli mielenkiintoista paneutua näytelmän teemoihin. Kenen lakia ja oikeutta me tänä päivänä noudatamme? Työmiehen vaimoa esitettiin kesän aikana Riuttalassa ja Pöljällä yhteensä 14 kertaa ja se tavoitti lähes 500 katsojaa. Elisa Nuutinen kiitteli arvostelussaan erityisesti katsojia osallistavaa sovitusta.

Roinilan talossa
Roinilan talossa. Kuva: Janne Puustinen.

Kahden vuoden tauon jälkeen museoille palattiin kesällä 2015, jolloin ohjelmistossa oli Canthin Roinilan talossa. Tyylilajin puolesta seilattiin tällä kertaa kevyemmillä vesillä – vaikka myös varhaiset canthit ovat tasa-arvoaatteen läpäisemiä, on pahankin palkka vielä huumorin kääreeseen kietaistu. Konsepti oli aiemmilta kesiltä tuttu, samoin esityspaikat. Esitys sai heinäkuun 11 näytöstä ja se tavoitti n. 330 katsojaa. Savon Sanomien arvostelun esityksestä voi lukea täältä.

Esitykset museoilla on kaikkina kesinä kuultu elävän musiikin säestäminä. Kesällä 2010 musiikista vastasi Olga Väätäinen, kesinä 2011, 2012 ja 2015 kansanmuusikoksi Joensuun konservatoriosta valmistunut Ruut Elina Hokkanen. Musiikkidramatugisen suunnittelun ja sovitustyön lisäksi Elina sävelsi esityksiä varten myös uutta musiikkia.