
Let It Play! – musikaalinen matka Broadwaylta West Endiin sai ensi-iltansa Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa 15.5.2014. Kuopion kaupunginteatterin, Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukion yhteistuotannossa lavalla nähtiin satakunta taidelukiolaista sekä Kuopion kaupunginorkesteri. Ohjasin esityksen ja vastasin sen dramaturgiasta ja kohtausmateriaalin käsikirjoituksesta.
Suunnittelevassa työryhmässä oli mukana henkilökuntaa kaikista kolmesta talosta. Kapellimestarina toimi Atso Almila. Pukusuunnittelusta vastasi Amanda Suszko, valosuunnittelusta Mikko Lappalainen ja videosuunnittelusta Jarmo Jääskeläinen. Koreografina toimi Sannamaria Kuula ja apulaisohjaajana Kaisa Björkbacka. Solistit harjoitutti Mari-Anni Hilander, kuoron Mari Koistinen ja muusikot Juha Hilander. Kumminäyttelijöiden ominaisuudessa mukana olivat Virpi Rautsiala ja Ritva Grönberg. Opiskelijoiden panos oli näyttämöllä – näyttelemässä, laulamassa, tanssimassa, soittamassa sekä teknisinä avustajina heitä oli mukana yhteensä 85. Lisäksi mukana oli muun muassa työharjoittelijoita Savon ammatti- ja aikuisopiston vaatetusalalta.

Produktion peruskivi oli muurattu jo keväällä 2012, kun Kuopion kaupunginteatteri oli aloittamassa teatteritalon peruskorjauksesta ja laajennuksesta johtuvaa evakkotaivaltaan Kuopion Musiikkilukion tiloissa. Oli sovittu yhteisestä musikaaliproduktiosta, joka huipentaisi kahden vuoden yhteiselon keväällä 2014. Keväällä 2013 yhteistyöhön lähti Musiikkilukion kummiorkesterin ominaisuudessa mukaan myös Kuopion kaupunginorkesteri ja Musiikkikeskus. Kun itse hyppäsin kelkkaan syksyllä 2013, oli esityksen potpurimuodosta jo päätetty ja nuorille äänille soveltuvan musikaalimateriaalin kartoittaminen aloitettu.
Jatkoin kappaleiden seulontaa Musiikkilukion opettaja Mari-Anni Hilanderin kanssa samalla kun aloin työstää esityksen dramaturgiaa. Haaveita ja unelmia käsittelevä episodimainen kehyskertomus ammensi musikaalimaailman historiasta ja lainasi rakenteeseensa elementtejä Fred Ebbin ja John Kanderin Cabaret– ja Chicago-musikaaleista. Seremoniamestarin kuljettama kehikko mahdollisti laajan henkilögallerian ja paljon mielekästä tekemistä koko suurelle lukiolaisjoukolle.

Teatteri-ilmaisun perusteisiin keskittyviä työpajoja järjestettiin lukiolaiselle koko syyslukukauden ajan. Tammikuussa, tekstin valmistuttua, aloitettiin kohtausharjoitukset, jotka ajoittuivat paitsi iltoihin ja viikonloppuihin, myös koulupäiviin osana lukion kurssitarjontaa. Musiikkikeskuksen Konserttisalissa orkesterin ja näyttämötekniikan kanssa työskenneltiin kolme päivää ennen ensi-iltaa. Lukion opettajien ja kaupunginteatterilta mukana olleiden kumminäyttelijöiden panos oli produktion onnistumisen kannalta tärkeä ja mahdollisti henkilökohtaisen ohjauksen ja huomioinnin kaikille opiskelijoille heidän suuresta määrästään huolimatta.
Let It Play!:tä esitettiin toukokuussa 2014 yhteensä neljä kertaa ja sen näki 1 806 katsojaa. Esitys oli ensikosketukseni musikaalin ja musiikkiteatterin maailmaan ohjaajana, ja suuren tuotantotiimin ja massiivisen esiintyjäkaartin kanssa työskenteleminen olikin erityisen mielenkiintoinen ja antoisa kokemus. Savon Sanomien ennakkojutun Glitterverho auki voi lukea täältä, Veera Jääskeläisen kritiikin tästä ja Radio Classicin haastattelun kuunnella tämän linkin takaa.