
”Mä en ole koskaan ikinä saanut mitään näin kaunista. Kauneinta maailmassa! Mun uusi, ikioma tähtitaivas! Saanko mä pitää sitä päällä aina kun mä menen nukkumaan? Ja sitten kun mä aamulla herään, niin kaikki nuo tähdet tuikkii mulle heti kun mä avaan silmät! Tää on paras lahja ikinä!”
Äiti antaa Silmulle ja Pajulle lahjaksi pienet, värikkäinä loistavat diskopallot. Molemmille omat. Ihan samanlaiset. Silmu on lumoutunut ja kutsuu omaa palloaan tähtitaivaaksi. Isompi sisarus Paju soittaa mummolle ja kertoo lahjasta. Myös Silmu tahtoo soittaa. Paju aikoo esitellä tähtitaivasta kavereilleen, ja Silmukin haluaa esitellä. Mitä Paju tahtoo, sitä tahtoo myös Silmu. Mutta mitä tapahtuu, kun Pajun tähtitaivas meneekin rikki, ja Silmun olisi aivan käden ulottuvilla ja tyystin vartioimatta?
UusiTeatterissa Tukholmassa ensi-iltansa saava Tähtitaivaat on on kaunis tarina jakamisesta, riitelemisestä, kateudesta ja rakkaudesta – sekä siitä, miten tärkeinkin ihminen voi joskus saada pinnan kiristymään niin, että tuntuu kuin pää räjähtäisi. Lähde mukaan visuaaliselle ja vauhdikkaalle matkalle sisaruuden ihmeelliseen maailmaan!
Käsikirjoitus ja ohjaus: Janne Puustinen
Alkuperäisidea: Ann-Mari Ohtamaa
Näyttämöllä: Andrea Björkholm & Mia Helenelund
Lavastus/puvut: Linn Henriksson Strååt
Musiikki/äänet: Linnea Jansson
Koreografia: Jenny Salomonsen
Foto: José Figueroa
Kohderyhmä: 3-7 vuotiaat, perheet
Esitetään suomeksi, ruotsiksi tai kaksikielisesti.
Lisätietoa UusiTeatterin nettisivuilta.
