
Nils-Erik Ekblomin ohjaama elokuva For Boys saa ensi-iltana Helsingissä perjantaina 27. syyskuuta osana Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmistoa. Teatterilevitykseen elokuva saapuu lokakuun 18. päivä alkaen Pirkanmaan elokuvakeskuksen levittämänä. Lipunmyynti ensi-iltaan on käynnissä festivaalin nettisivuilla. Elokuvan rooleissa nähdään Mika Melender, Janne Puustinen ja Valtteri Lehtinen.
”For Boys on Nils-Erik Ekblomin toinen kokopitkä elokuva vuoden 2017 Pihalla jälkeen. Rapistuvan kehonsa kanssa kipuilevan taitelijan kuvauksena se tuo mieleen Pedro Almodóvarin muutaman vuoden takaisen elokuvan Kärsimys ja kunnia. Herkän eroottinen draama käsittelee ikääntymisen ja kauneuden kipeitä teemoja ja rikkoo tabuja kuvaamalla myös vanhenevaa mieskehoa viipyillen ja nautinnolla. Tyhjyyttään kumiseva kaupunki, alituiseen sarastava aamuaurinko sekä taustalla kuuluvat uutiset, jotka eivät ehkä sittenkään käsittele viimeisintä pandemiaamme, haastavat katsojan käsitystä tapahtumien ajasta ja kestosta.”
(Adrian Murtomäki, Rakkautta & Anarkiaa)
